kenties syvin miete

Mietin hiljaa itsekseni
ihan hiirenhiljaa syvällä sisimmässäni
ei sitä kuitenkaan kukaan huomaa eikä kuule.


 Olenko liian omituinen
 liian muotista ulospäin nojaava
 poikamainen örkki joka ei kelpaa naiseksi.

 Sisältä kuitenkin kehräävä kissa
 terävine kynsineen ja vikkelän vartalon kanssa
 paljastaen kuitenkin sen osan vain harvoille ja valituille.

 Näyttää ettei vaadi paljoa
 vetäytyy kylmäksi ja poissaolevaksi kun ei saa tarpeeksi huomiota
 - haluan olla kaivattu eikä seuraan ymppäävä paskiainen.

 Halu, piilotettu tarve käpertyä kainaloon aina iltaisin
 on moneen kertaan kiven alle verisesti hakattu ja tuskainen toive
 jota miettiessä kyynel yrittää vierähtää poskelle.

 Missä sieluni toinen kokonaiseksi tekevä osanen on,
 onko se jäänyt junan alle tai hukkunut mereen
 onko tuuli vienyt sen mennessään pois luotani.

 En edes tiedä ketä kaipaan
 mutta kaipaan kuitenkin.


-raapustus vol. 3682



17/11/2013