• Info
Satunnainen teksti

Sisäinen vahvuus

Koottu,
karaistu.

Siellä se vielä on.

28/7/2013

Tekopyhä virhe

    Juttelee mukavia,
    pitää esirippua yllä.

    Pintaa syvemmältä,
    tuomitsee.

    Kiroaa,
    katsoo oudosti.

    Kieltää,
    olemasta oma itsensä.

    Huonon ilmapiirin salaisuus:
    "En minäkään kunnioita sinua."

28/7/2013

Painava rooli

   Esittää,
   lukitsee.

   Kahlitsee,
   jokaisen osan.

   Yksi kerrallaan,
   napsahtaa.

   Tulista,
   tuskaa.

   Vaikea hengittää,
   kyynelvirta.

   En pysty päästämään irti.

28/7/2013

Henki

   Puissa
   lehdissä,
   latvoissa.

   Taivaalla,
   tähdissä,
   pilvissä.

   Vedessä,
   joessa,
   meressä.

   Kaupungissa,
   asfaltissa,
   maisemissa.

   Jossain siellä,
   minunkin henkeni on.

   Paikkani.

26/7/2013

Hiljainen kuiskaus

  Ota minut syliisi,
  paina pääsi päätäni vasten,
  kuin olisimme pieniä ja viattomia.
  Kyynelin,
  vajoaisin syleilyyn.
  Odottaisin,
  hiljaa mielessäni,
  että lausuisit tiettyjä sanoja.
  Sinun.
  Tai edes vapaa kuten minä.
  Totuin jo osaani,
  heiteltynä,
  omine päätelmineni tuntemattomassa.
  Mutta metallinen symboli,
  kertoi liikaa valheita.
  Minäkö sinun?,
  huusin mielessäni,
  murtuen itkien kasaan.
  Mitä oikein kuvittelin...
  Ne pienet hetket,
  olin sinun,
  ja sinä minun.
  Elämäni parhaita hetkiä,
  jotka eivät kuin kuuluneet minulle.
  Et ehkä ymmärrä,
  mutta et olekaan asemassani.
  Pidin sinusta,
  nielin tunteeni sulautuen päiviin.
  Elin hyvänä ystävänä.
  Nyt putosin taas perseelleni,
  lattia vedettynä altani,
  uuteen leveliin soveltuen,
  sydämen pirstoutumisen saralla.
  Auttavia ohjeita ei missään lue,
  kun et kerro minulle.
  Olenko se minä,
  täysin tämä minä,
  joka saa sinut aina unohtamaan.
  Viattomana hymyilen,
  kuin kissa huomiselle.
  Rakastan hymyäsi,
  haluisin yhä pieneltä osin aina,
  herätä sen nähden.
  Haluisin olla perillä,
  laskea muurini ja olla.
  En vain ole,
  sinun.
  Minulla ei ole avainta,
  se on sinulla.

  Auta minua.

25/7/2013

Sormus

  Merkki sitoomuksesta,
  luottamuksen osoitus.

  Halusta viettää elämä,
  sen toisen ihmisen kanssa.

  Ei kenenkään muun.


24/7/2013

Rakkaus

    Mitä rakkaus on,
    mitä se tarkoittaa?
    Rakkautta herätä uuteen päivään,
    hengittää raikasta ilmaa keuhkoihin ja katsoa tähtitaivasta?
    Päästää luovuutensa valloilleen,
    antaa intohimolleen tarkoitus.
    Löytää asioita,
    joita rakastaa.
    Herätä ihmisen vierestä,
    johon tuntee erityistä kiintymystä.
    Rakkaus ihmiseen,
    itsenäinen rakkaus.
    Rakkaus on vapautta,
    rakkaus tarkoittaa vapautta.
    Ainakin minulle.


21/7/2013

1# palanen

   Päivästä iltaan,
   yöstä aamuun.
   Yritän katsoa tähtiä.
   Mutta katseeni eksyy,
   ohi kulkeviin maisemiin.
   Ihmisiä,
   eläimiä,
   luontoa,
   betoniviidakkoa.
   Aitoa liikettä.


18/7/2013

Hiukkanen

    Pienestä suureksi,
    ailahteleva salaisesta syystä.

    Impulsiivinen,
    värien spektri on erilainen.

    Välittää,
    mutta voiko koskaan elää.

    Pelkää,
    pelottomissa tilanteissa.

    Näkee maailman eri tavoin.


16/7/2013

Horisontti

  Kaikki jaamme,
  katsomme ja etsimme,
  samaa horisonttia.

  Löydämmekö koskaan toisiamme?


5/7/2013

Näkymätön suolainen kyynel

   Kipeitä tuskaisia kyyneleitä,
   rikkinäinen sielu itkee ja kaipaa.

   Välittää,
   muttei osaa olla.

   Piikkeinä ylös ja alas,
   nukesta sisään ja ulos.

   En halua olla viimeinen oljenkorsi,
   en halua olla varalla.


   Joskus ei jaksa uskoa ihmisiin.


5/7/2013

Archive

Note!

The poems have currently been translated all the way back to October 2016, others will mostly appear in Finnish. My apologies, the process takes quite a long time with this many poems. I hope you can still enjoy the ones that are translated!

Number of poems still to be translated

Marked

© 2012-2024 Kettu Saarinen (Varjoalitajunta). All rights reserved.