• Info
Satunnainen teksti

Kriisi

   Nälkä,
   haluton syömään.

   Syötyä yhtä tyhjä kuin ennenkin.


   Väreilee,
   vaikka mitä pukisi päälle.

   Sisäinen kylmyys.


   Paha olo,
   asennosta huolimatta.

   Itseinho pahaa oloa kohtaan.


   Pää paisuu,
   painaa, puristaa,
   kuumenee.

   Mikään ei tunnu auttavan.


   Mitä teen itseni kanssa?


   Pää tyynylle,
   unta,
   tarvitsen unta.

   En muuten kestä,
   pois täältä,
   voimia.

   Nyt heti,
   edes hetkeksi.


26/5/2013

Näyttelijä

     Esittää roolejaan,
     tietyin ajoin.

     Sulautuu taustaansa kuin varjo,
     tarvittaessa.


21/5/2013

Bussin sisällä

     Tunne liikkeestä,
     ympärillä vilisevistä maisemista.

     Määränpäästä.

     Suojaus päällä,
     pyörien sen sisällä.

     Omassa kuplassa.


     Olen kohta perillä,
     luodun turvan sisällä.

     Ne eivät jätä minua.

     Koskaan.


     Valtakunta.



20/5/2013

Haavoittuneen turvapaikka

      Haavoittunut,
      haavoittaa,
      viilto viillolta,
      itseään lisää.

      Suolaa,
      huuhtelee ja pesee,
      kipua aiheuttaen,
      itselleen.

      Uudestaan,
      ja uudestaan,
      palaa tutulle alueelleen,
      kirkkaasta valosta.

      Usva,
      toivottaa tervetulleeksi,
      kietoutuu ympärille,
      huumaten.


      Olen turvassa,
      muilta.


20/5/2013

Punainen kynä

    Virheistä saa maksaa,
    ja ehkä oppia,
    kera punaisen kynän.


20/5/2013

Ylimääräinen

   Eri käytöstä muilta kohtaava,
   viimeiseksi ajateltu.

   Kysymättä päätökset,
   huudetaan väärästä.

   Ei koskaan se tärkein.


   Rakentaa omaa elämää.


17/5/2013

Piilolapsi

     Käyttäytyy kuin aikuinen,
     paineen alla.

     Vapaana,
     haluaisi osata olla nuori.

     Ei enää osaa.


17/5/2013

Nurkkaan ahdettu

    Katso minua,
    sinun täytyy katsoa minua,
    et voi muutakaan.

    Jos katoat,
    tai käyttäydyt oudosti,
    jopa seinät nauravat sinulle.

    Tiedän sen,
   
niillä on keltaiset kulmahampaat.

    Mikä olo.



16/5/2013

Moraalistalkkeri

   Katsoo kaiken tiedon,
   joka on laitettu esille.

   Ei kysele tai kyttää,
   odottaa hiljaa.


16/5/2013

Tuleva uni

    Uni,
    uni.

    Mikä kestää,
    missä viivyt?

    Milloin saavut,
    luokseni.


14/5/2013

Hetket

  Luonasi yövyin,
  salaa.

  Piilossa maailmalta.


  Valheet se vei,
  valheet se söi.

  Aina yksi kerrallaan.


  Huijasi itseäänkin,
  paremmasta.

  Oven sulkenut vasten kasvoja.


  Ei tänään,
  ei enää.

  Menneisyydessä.


14/5/2013

Salainen sydän

   Muistan,
   kun pimeässä,
   piirsin selkääsi salaista kuviota.

   Sormilla tunnustelin selkääsi,
   lopulta sydämen muodolla.

   Annoin sormien tehdä työtä,
   viimeisellä hieman kynsienkin.

   Kaunis aika oli edessämme,
   mutta tiedä häntä,
   huomasitko.

   Sydämeni.


14/5/2013

Välinpitämätön

    Tarjotaan tätä ja tuota,
    kaikkea erilaista,
    mutta aina saadaan vastaukseksi
   
"Kaikki käy"
.


16/5/2013

Polku

   Jos olisin polku,
   veisin sinut tarpeellisten mutkien kautta perille.


12/5/2013

Särkynyt sydän

    Kirjoittaa,
    aina uudelleen.

    Palasia elämästä,
    piilevästä kuolemasta.

    Itkee,
    sydämessään.


    Rikki.


11/5/2013

Materiaalirakkaus

   Tavara,
   ei koskaan katoa.

   Ei heikkene,
   tai kulu,
   jos pidät siitä huolta.

   Saat kaiken haluamasi.

   Aina.


   Rakkaus,
   muuttaa muotoaan.

   Ylös ja alas,
   ehkä haluamatta,
   kuolee myös kokonaan.

   Virhe jos toinen,
   käänne ja uudet tunteet,
   varkaus ja murheet.

   Harhaa..


10/5/2013

Synkkä hetki

   Sisällä kirkuvat äänet,
   nautinnosta.


   Halu sulkea korvat,
   ampua pää,
   hetkellisesti lakata olemasta.

   Ennen kuin se on ohi.


10/5/2013

Itsenäinen

    Herää yksin,
    omaan rauhaan.

    Laittaa ruokasa,
    itse.

    Siivoaa,
    maksaa laskut.

    Omasta kodista.


10/5/2013

The Joker

Hilarious,
smiling.

Sympathetic,
zany.

Without killing,
an innocent teddybear.


8/5/2013

Mielikuvitus

    Rajaton,
    mutta kuitenkin seiniä luova.

    Sisäinen voima,
    joka suosii onnekkaita.

    Siihen on avain,
    jonka voi löytää.

    Jota oppia käyttämään,
    oikein.


6/5/2013

Häkki välissämme

   Sinä kahlittu,
   minä vapaa.

   Lentäen virroissa,
   sinä et nouse siivillesi.

   Katselen alas ja mietin,
   "Miksi?"


3/5/2013

Arvoituksellinen aika

  Taittuu,
  toistuu.

  Nopeutuu,
  hidastuu.

  Tekee asioita,
  useaan kertaan.

  Lähettää kuvia ja ääniä,
  joita meidän ei olisi tarkoitus nähdä.


  Ehkä aika ei olekaan,
  niin kuin me olemme sen määrittäneet.

  Nimenneet väärin.

  Aliarvioineet.

  Yksinkertaistaneet,
  mystisen asian.


  Kiellämmekö totuutta?


1/5/2013

Taittuva aika

     Mitä jos,
     aika taittuukin joskus eri aikaan?


1/5/2013

Archive

Note!

The poems have currently been translated all the way back to October 2016, others will mostly appear in Finnish. My apologies, the process takes quite a long time with this many poems. I hope you can still enjoy the ones that are translated!

Number of poems still to be translated

Marked

© 2012-2024 Kettu Saarinen (Varjoalitajunta). All rights reserved.