päänsisäinen oksennus

Äänet tukahduttamassa ajatuksia,
pienoinen halu lakata olemasta,
vain pieneksi hetkeksi.

Herätä parempaan maailmaan.


Kirja johon uppoutua,
tuntea kuin olisi puoliksi unessa,
puoliksi jossain toisessa maailmassa.

Kummallinen olo.


Kuin ei olisi läsnä oman pään sisällä,
puolet ajatuksista rullautuu ulos kuin itsestään.

Miksi en tunne yhtä vahvasti kuin ennen?


Sumupilvi peittää rajan todellisuuteen,
ja tekisi mieli tehdä jotain herääkseen.

Mutta olen jo hereillä.

Vai olenko?


Onko tämä osa nousua parempaan huomiseen?


Tuleeko edes parempaa huomista?


Teksti valuu itsestään ulos,
ilman että sitä edes tajuaa.

Tekisi mieli puhua jollekkin,
mutta kaikilla on jotain muuta.


Ehkä puhun vain itsekseni,
ehkä olen tehnyt sitä kokoajan,
kuvitellut kaiken.

Ei,
ei.


Ansaitsen kaiken mitä minulla on nyt,
mutta silti jokin olemattoman pieni ääni huutaa,
että kaikki lentää vielä kaivoon.

Pilaat kaiken.

Pilaat.

Pilaat.

Aina.


Kaikki hajoaa vielä käsiin.


Ei saa...


Ehkä vain vajoan nurkkaan ja toivon että joku nostaa minut ylös.

Kerää palasia kanssani.


Tuijotan tyhjää huomista kasvoihin,
enkä anna tuulen kuluttaa omiani.

Ainakaan kamalasti.


19/10/2012